Puutarhamyymälän kuulumisia

Vaikka eletään keskitalvea niin puutarhamyymälöissä mietitään jo kovasti ensi kevättä ja kesää. Esimerkiksi monivuotiset taimet on jo tilattu lokakuussa ja mietitty mitä menee kaupaksi ensi vuonna.  Itse esim. kyselin rusokirsikkaa ja sain vastauksen että on myyty loppuun ensi kevään osalta.  Sain kuitenkin tilattua pienen määrän ulkolaista taimea, kun ajattelin, että moni ehkä kuitenkin haluaa sellaisen omalle pihalleenkin, vaikka niitä on istutettu paljon Pappilanpellon puistoon.  Osa kesäkukista on myös tilattu ennakkoon, ns. volyymituotteiden määrät on mietitty ja tilaus annettu puutarhalle. Kasvukaudella sitten tilataan ajankohtaisia kesäkukkia viikoittain.  Sääolosuhteet ja trendit määrää näidenkin tilauksia.

Multa- ja lannoitetuotteet on joko tilattu ennakkoon niin että koko kauden tuotteet tulevat aikaisin alkuvuodesta tai sitten hyödynnetään automaattisia tilausjärjestelmiä ja keväällä tulee vain mahdollisesti vain niitä tuotteita jotka puuttuu varastosta kauden alussa ja kaudella sitten täydentyy menekin mukaan varasto.  Tämä ei kyllä ole aivan pettämätön systeemi, koska menekki vaihtelee säätilan mukaan ja monesti joutuu ennakoimaan menekkiä ja tekemään lisätilauksen ihan manuaalisti.

Nyt näyttää siltä, että tämä poikkeustilanne kokoontumisten ja etäisyyksien suhteen Koronan takia jatkuu ainakin kevääseen ellei sitten syksyyn/loppuvuoteen.  Saattaa olla että puutarhatuotteiden ja puutarhassa viihtyminen ja sen laittamisen suosio saa jatkoa viime vuodelta. Tietysti puutarhaseuran kannalta asia on huono sillä silloin ei tapahtumia ja muita tilaisuuksia taaskaan pystytä järjestämään niin kuin on suunnitelmissa.

——

Näin kirjoitin viime vuoden puolella tähän muistiinpanoihin… Nyt todellakin näyttää siltä, että  tänäkin vuonna ihmiset viettää aikaa pihoilla ja mökeillä kun matkustaminen ja liikkuminen muuten on osittain estettynä ainakin kevään ja alkukesän.

Kotoilu saa varmaan taas ihmiset kasvattamaan taimia ja kukkia jo esikasvattamalla ja nyt niiden aika alkaa ollakin. Itsekin olen jo perinteiset tomaatin ja samettikukan siemenet laittanut multaan.

Viime vuonna ihmiset viljelivät pihoilla, parvekkeilla ja kasvihuoneissa kaikenlaista kukkaa ja hyötykasvia ja luulen että tänä vuonna tuo suuntaus vain lisääntyy, vaikka luulen että viime vuotinen sato ei varmaan monellakaan kovin suurta ollut, ainakaan vasta aloittelijoilla, mutta onhan se maku esim. tomaatissa aivan jotain muuta kuin kaupasta ostetussa…

——

Varmaan pääsiäiseltä alkaa tuo sesonki niin multien kuin jo ainakin sipulikukkien osalta ja näillä näkymin esim. meille tulossa myymälään ensimmäiset orvokkiamppelit pääsiäisviikolla.

Siitä se sitten alkaa… Ensin tulee monivuotisista taimista havukasvit ja sen jälkeen pensaat ja ruusut ja monivuotiset köynnökset. Varmaan orvokin taimetkin pikkuhiljaa valmistuu puutarhoilla. Joka vuosi tuntuu, että kevät käynnistyy puutarhamyymälöissä aikaisemmin ja aikaisemmin. Muistelen, että silloin kun itse aloittelin uraani puutarhamyymälässä niin ensimmäiset orvokit tuli myyntiin äitienpäiväksi. Niin ne ajat muuttuu ????

Keväisin terveisin

Jukka